Kaunis ja tilava läpitalon perheasunto. Olohuoneesta voit avata oven omalle etelän parvekkeelle ja saunoa myös kodin omassa saunassa. Asunnossa on näppärästi varasto heti eteisen yhteydessä, mikä helpottaa tavaroiden säilyttämistä. Kodissa on myös erillinen wc, joka tulvii valoa isosta ikkunasta.

As Oy Helsingin Onnimanni on rauhallinen, tyylikäs uusi yhtiö Raidejokerin reitillä. Asukkaiden käytössä on ylimmässä kerroksessa viihtyisä kerhotila ja talosauna, josta pääsee nauttimaan myös suurelle lasitetulle parvekkeelle. Parveke on viihtyisästi kalustettu mm. löytyy suuri ruokailuryhmä. Taloyhtiössä on myös tasokas pyykkitupa ja tilava kuivaushuone, jopa mankeli löytyy. Lastenvaunuvarasto helpottaa arjen sujuvuutta.

Onnimanni sijaitsee uuden pikaratikkareitin varrella ja pysäkki sijaitsee talon edustalla. Pikaratikalla pääset 5 minuutissa Oulunkylän juna-asemalle tai sitten kauemmaksikin idän ja lännen suuntiin. Lisäksi alueella on bussipysäkit. Myös omalla autolla kulkemiseen on erinomaiset liikenneyhteydet.

Hyvin varusteltu K-market on lähikauppana vain noin 100 m päässä. Lisäksi Oulunkylän keskustassa rautatieaseman lähellä on monipuoliset palvelut: mm. Ogelin liikekeskus ruokakauppoineen, kahviloineen ja erikoisliikkeineen sekä kirjasto, posti, terveysasema ja apteekki. Lähellä on myös suuri liikuntapuisto, josta löytyy jalkapallokenttä, jäähalli, tekojäärata ja liikuntasaleja. Lisäksi myös Pikkukosken uimaranta löytyy kävelymatkan päässä Vantaanjoen varrella, jossa kesäaikaan on kaupungin uimavalvonta ja talvisin talviuintimahdollisuus. Joen varsi tarjoaa myös mahtavat maisemat lenkkeilyyn ympäri vuoden.

Onnimannissa asut ekologisesti, sillä taloyhtiöllä on myös aurinkopaneelit, jotka tuottavat sähköä taloyhtiön käyttöön.

Taloyhtiö omistaa kolme katutason liiketilaa, joiden vuokratuotot tulevat yhtiölle osakkaiden hyödyksi.

Yhtiö on Helsingin kaupungin vuokratontilla. Tonttivuokra sisältyy hoitovastikkeeseen.

Autohallipaikat vuokrataan taloyhtiöltä.

Onnimanni on puolihitaskohde, jossa ei ole rajoitteita asunnon edelleen myynnissä. Voit itse määritellä jälleenmyyntihinnan ja kenelle myyt.

Lataa esite ja hinnasto

Varaa oma esittelyaika

Ota yhteyttä

Asuntomyynti Uusimaa

040 015 7762
Lähetä sähköpostia

Asunto Oy Helsingin Onnimanni

Huoneistotunnus

B36

Kerros

3/5

Tilat

4H+K+S+VAR

Pinta-ala

92.0 m²

Velaton hinta

460 880 €

Myyntihinta

139 920 €

Hoitovastike

684,48 €

Rahoitusvastike

967,60 €

Sauna

Oma

Parveke / Terassi

Asunnossa on oma parveke sisäpihan suuntaan.

Kohteen muut myymättömät asunnot

Jos taulukko ei näy kokonaan, voit vierittää oikealle nähdäksesi lisää.

Huoneisto Tyyppi Koko Myyntihinta Velaton hinta Kerros Varaustilanne
A113H+WC+P+VAR72.0111 850 €368 210 €2/5-
A145H+K+S+VAR+WC+P109.0155 364 €511 820 €2/5-
B284H+K+S+VAR92.0134 985 €441 470 €1/5-
B364H+K+S+VAR92.0139 920 €460 880 €3/5Varattu
C21H+K+PARVI43.070 850 €233 370 €--
  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
  • Lataa esite ja hinnasto

  • Lähettämällä lomakkeen, sallin tietojeni käyttämisen Rekisteriselosteen mukaisesti. Tutustu Arktan rekisteriselosteeseen.