Nokian rautatieaseman ja Nanson vanhan tehdasmiljöön läheisyyteen nousee lähivuosina uusia asuntoja 700-800 asukkaalle. Rounionkadun, Tanhuankadun ja Laajanojankadun rajaamalle uudelle asuinalueelle on suunnitteilla noin 10 kerrostalon lisäksi omakoti-, rivi- ja luhtitaloja. Arkta rakentaa alueelle 10 kerrostaloa, joista kaksi ensimmäistä taloa valmistuu syksyllä 2021 Rounionkadun varteen. Valtaosa taloista tulee olemaan 7-kerroksisia ja niihin tulee yhteensä noin 500 asuntoa. 

Uusi asuinalue sijaitsee lähellä Nokian keskustaa ja uudistuvaa matkakeskusaluetta. Arktan korttelialueelta on lyhyt kävelymatka ydinkeskustaan sekä alikulun kautta lähijunalle, joka vie alle 15 minuutissa Tampereelle. Lähikaupat ja päiväkoti sijaitsevat lähistöllä. Alue rajoittuu idylliseen pientaloalueeseen ja metsäpuistoon. 

– Seuraavat kerrostalot ovat jo suunnitteilla ja omistusasuntojen ennakkomarkkinointi on alkamassa, joten rakentamisen aloittamiselle on valmius jo tämän vuoden puolella, kertoo toimitusjohtaja Hanna Marttila Arkta Rakennuksesta. 

– Korttelialueelle rakentuvat Arktan 7-kerroksiset talot sijaitsevat väljästi tonteilla, joissa piha-alueilla vihertävät monimuotoiset puiston puut, puutarhat ja oleskelualueet. Autopaikat ja pyörävarastot sijaitsevat omassa pihassa. 

– Asunnot ovat hyvin varusteltuja yksiöitä, kaksioita ja kolmioita. Kodit suunnitellaan järkihintaisiksi ja erilaisiin elämäntilanteisiin, varttuneemmille, ensiasunnoksi, etätyöskentelyyn sopivaksi, perhe- tai sijoitusasunnoksi, kertoo myyntipäällikkö Harri Oikari

– Arktan suunnittelema asuinalue täydentää monipuolista asuntotarjontaa Nokian keskustan tuntumassa. Tulevat asukkaat lisäävät keskustan palveluiden kysyntää sekä ovat potentiaalisia joukkoliikenteen käyttäjiä, sillä uudet asuinkerrostalot sijaitsevat uudistuvan asemanseudun ja matkakeskuksen lähellä, sanoo Nokian kaupungin kaupunkikehitysjohtaja Mikko Nieminen

Uudelle korttelialueelle etsitään nimeä kilpailulla

 Arktan uudella ja viihtyisällä korttelialueella Nanson ja rautatieaseman lähellä ei ole vielä nimeä. Nimi voisi kuvastaa lähiympäristöä, rakennuksia, Nanson tekstiili- tai teollisuushistoriaa, modernia nykyasumista, luovien alojen toimintaa tai vaikkapa Nokian historiaa. 

Arkta järjestää nimikilpailun, johon voi osallistua ehdottamalla nimeä uudelle korttelialueelle 31.7. mennessä osoitteessa arkta.fi/nokia-nimikilpailu/. Nimikilpailun voittaja julkaistaan Nokian Uutisissa ja Arktan verkkosivustolla elokuussa 2021. Voittajaehdotus palkitaan ravintolalahjakortilla. 

Lisätietoja 

Arkta Rakennus Asuntomyynti; myyntipäällikkö Harri Oikari p. 045 625 9178, harri.oikari@arkta.fi 

Arkta Rakennus; toimitusjohtaja Hanna Marttila p. 050 340 3176, hanna.marttila@arkta.fi