Rakentamisen taidon, esteettömyyden ja estetiikan taidonnäyte

Arkta Rakennuskultti rakensi pääurakoitsijana Espoon Leppävaaraan Puustellinmäelle opiskelijoiden erityistarpeiden mukaisen koulurakennuksen, joka yllättää kahdella erilaisella julkisivullaan. Turuntielle näkyvä osa on verhoiltu keraamisilla sauvoilla, sisäpihan puolella ulkoseinää peittävät eri suuntiin taittuvat puupinnat.

Toteuttaja

Arkta Rakennuskultti Uusimaa

Ota yhteyttä

Marko Kähkönen

toimitusjohtaja

Arkta Rakennuskultti Oy

040 772 4903
Lähetä sähköpostia

Entinen Keskuspuiston ammattiopisto, nykyinen Ammattiopisto Live on pääkaupunkiseudun suurin ammatillinen erityisoppilaitos ja erityisopetuksen kehittämiskeskus. Rinnetontille sijoitettu uudisrakennus vaikutta Turuntielle päin kaarevalta, mutta aukeaa kutsuvasti pihan puolelle. Piha-alue on suunniteltu toimivaksi paitsi taksiliikennettä, myös erityisempiä tarpeita kuten opaskoiria varten, sillä koulussa opiskelee myös näkövammaisia.

Uuden rakennuksen piti tukea kouluyhteisöä, huomioida opiskelijoiden erityistarpeet ja auttaa oppilaita viihtymään. Rakennuttajan tavoitteena oli tunnistettava, turvallinen ja terveellinen koulu, ja sellaisen Arkta Rakennuskultti myös rakensi. Hankkeen budjetti oli noin 30 miljoonaa euroa, ja siinä myös pysyttiin. Projektissa panostettiin eritoten laatuun, vastuulliseen rakentamiseen ja energiatalouteen. Rakennus lämmitetään maalämmöllä ja julkisivun keraamiset sauvat vähentävät jäähdytystarvetta.

Uusi koulurakennus oli suunniteltu tilaajan erityistoiveiden perusteella. Korkean keskusaulan akustiikkaa parannettiin lisäämällä akustoivaa massaa aulan keskellä olevan portaikon alle. Lisäksi teräsrunkoinen portaikko on päällystetty akustoivalla rappauspinnalla. Keskeisiä tavoitteita olivat esteettömyys, akustiikka ja valaistus. Esteettömyys ei saanut kuitenkaan korostua liikaa esteettisyyden kustannuksella. Suunnittelun kannalta tilankäyttäjien erityistarpeet sekä rinnetontti olivat haastava yhdistelmä. Lopulta sisäpiha sisäänkäynteineen sijoitettiin ylärinteen puolelle, ja Turuntien puolelle tehtiin esteetön sisäänkäynti, joka vie osittain maan alla olevaan ensimmäiseen kerrokseen. Rakennus istuu rinteeseen erinomaisesti.

Arkta Rakennuskultti toteutti myös oppilaitoksen seinillä olevat taideteokset, jotka ovat sekä visuaalisia opastavia elementtejä että kosketuspintoja, jotka auttavat tilojen hahmottamista. Katon ohjausvalojen ja lattian ohjauslinjojen ansiosta näkövammaiset voivat kulkea helpommin. Huoneiden ovet ovat harmaat tai puunväriset, jotta ne erottuisivat paremmin luonnonvaaleista seinistä.

Luovia ratkaisuja suunnittelupöydän ulkopuolella

Erityistarpeet motivoivat keksimään uudenlaisia ratkaisuja. Esimerkiksi puujulkisivun toteuttaminen vaati työtä sekä yksityiskohtien hiomista. Julkisivu on suunniteltu kolmiulotteisesti moneen suuntaan vinoksi, ja paikoitellen puupaneelit ovat toista metriä irti varsinaisesta seinärakenteesta. Monimuotoinen julkisivu ja rakennus vaikuttivat myös telineiden ja sääsuojauksen rakentamiseen.

Kohde oli myös arkkitehtonisesti haastava, mutta taitava organisointi, työvaiheiden sovittaminen sekä osaava toteutus takasivat laadukkaan lopputuloksen. Erikoisosaamista vaadittiin myös viidennen kerroksen musiikkistudioiden rakentamisessa. Kaksi soittotilaa ja neljä oppimistilaa ovat uivia rakenteita, eli huoneita rakennuksen sisällä. Niiden seinä-, lattia- ja kattorakenteet on irrotettu kantavista rakenteista äänieristyksen takia. Tekniikkaa oli vietävä rakenteiden läpi siten, ettei se aiheuta äänisiltaa. Monet projektin vaiheet vaativatkin suunnittelijoiden ja rakentajien tiivistä yhteistyötä, mutta lopputuloksena Puustellinmäelle valmistui juuri toiveiden mukainen koulurakennus.

Lue lisää Projektiuutisten artikkelista.