Heinäkuussa 2022 koitti vihdoin muuttopäivä. Lotta ja Alexander Vassu yhdessä 6-vuotiaan staffordshirenbullterrieri Zorron kanssa pääsivät muuttamaan uuteen vastavalmistuneeseen Arkta-kotiinsa, jonka kaupat oli tehty 11 kuukautta aiemmin edellisenä kesänä. Valoisa 60,5 neliöinen kolmio löytyi kerrostalosta, joka sijaitsee Tampereella, uudella Ilokkaanpuiston alueella, pientalovaltaisessa Koivistonkylässä. Aktiivisen pariskunnan arjessa vastuullisuus ohjaa valintoja ja parasta on naapurissa sijaitseva metsä, jossa aikaa vietetään päivittäin.

”Oikeastaan kodin löytyminen oli täysi sattuma – olimme maastopyörälenkillä ja huomasimme Arktan työmaakyltin, jossa mainostettiin uutta Ilokkaanpuiston aluetta ja sinne ensimmäisenä rakentuvaa uudiskerrostaloa. Pohdimme heti minkälainen paikka tämä olisi asua”, Lotta ja Alexander muistelevat hetkeä, jolloin ensimmäisen kerran ajatus Ilokkaanpuistossa asumisesta kävi mielessä. Aiemmin Tampereen vieressä Kangasalla rivitaloasunnossa asuneen pariskunnan toiveissa oli löytää uusi asunto lähempää Tampereen keskustaa.

”Olimme ensisijaisesti pohtineet rivitaloon muuttamista, mutta erityisesti aurinkoenergian hyödyntäminen herätti kiinnostuksemme ja aloimme toden teolla harkita Ilokkaanpuistoon nousevaa kerrostaloa seuraavaksi kodiksi”, toteaa Lotta.

Ensimmäinen oma uudisasunto

Nyt asumista uudessa kodissa on takana noin vuosi ja kolme kuukautta – tavarat ovat löytäneet omat paikkansa ja ympäristö on tullut tutuksi. Tärkein uuden kodin kriteeri Lotalle ja Alexanderille oli sijainti. Vaihtotyönjohtajana työskentelevän Alexanderin työpaikka sijaitsee lähistöllä ja perheen autoa työmatkoihin käyttävä kotisiivousyrittäjänä ja ammattijärjestäjänä työskentelevä Lotta kehuu alueen sijainnin olevan hyvien yhteyksien ympäröimä.

”Pystyimme sijainnin ansiosta luopumaan toisesta autosta”, kertoo Lotta.

Noin neljän kilometrin päässä Tampereen keskustasta sijaitseva rauhallinen asuinalue saa pariskunnalta kehuja. Omilta kulmilta löytyy kaikki tarpeellinen. Lenkit koiran kanssa viereisessä metsässä, Koivistonkylän Prisma palveluineen ja läheinen kuntosali tekevät aktiivisen kaksikon arjesta antoisaa. Niiden lisäksi läheltä löytyy uimaranta, urheilukentät, sekä Lahdesjärven palvelut.

”Talon vierestä pääsee suoraan metsäpoluille – täällä meille riittää kivoja ulkoilumaastoja, joilla Zorron kanssa päivittäin lenkkeilemme”, sanoo Lotta.

”Lähimetsästä löytyy myös hyvät marja-apajat ja hiihtoladut”, vinkkaa Alexander ja kertoo, että molemmat ovat viime talvena hankkineet uudet hiihtovarusteet, joiden korkkaamista odottavat innolla.

Ilokkaanpuisto sijoittuu monipuolisten ulkoilumahdollisuuksien viereen. Vain muutaman sadan metrin päästä alkavaa valaistua latua pitkin sivakoi jopa Hervantaan ja Lukonmäkeen asti.

Sopiva pohjaratkaisu ja sisustusmateriaalit oman maun mukaan

Ennakkomarkkinointivaiheessa kodin ostanut pariskunta ei ollut aiemmin ostanut uudiskohdetta.

”Tarkkana piti tietysti olla, koska emme olleet ennen ostaneet uudiskohdetta, eikä prosessi ollut meille tuttu”, kertoo Alexander.

He löysivät kohteen asuntopohjista nopeasti itselleen sopivimman pohjaratkaisun. Noin 60 neliöinen kulmakolmio saunalla ja parvekkeella hurmasi heidät.

”Pidämme avarasta pohjaratkaisusta, jossa keittiö ja olohuone ovat yhtä tilaa. Makuuhuoneet saavatkin olla napakan kokoiset. Tässä pohjassa on hyvin käytetyt neliöt, joihin mahtuu myös oma sauna”, toteaa Lotta.

Hänen mukaansa oli tärkeää, että he pääsivät vaikuttamaan tulevan kodin sisustusratkaisuihin. Tämä onnistui, koska he ostivat asunnon riittävän aikaisessa vaiheessa.

”Oli hienoa, että sisustusmateriaalien osalta vaihtoehtoja oli mietitty jo valmiiksi. Löysimme suurimman osan kotimme materiaaleista Arktan vakiovalikoimasta, joka oli mielestämme kattava. Vain lattian ja kodinkoneet otimme lisävalikoimasta. Toiveena ollut koirankestävä vinyylilankku lattiamateriaaliksi saatiin myös loppujen lopuksi onnistumaan”, toteaa Lotta tyytyväisenä.

Arktan on tapana järjestää asunnonostajille työmaakäynti muutamaa kuukautta ennen asunnon valmistumista. Tällöin asunnon ostajat pääsevät ensikertaa vierailemaan rakenteilla olevassa kodissaan.

”Tämä oli todella hyvä mahdollisuus – pääsimme fiilistelemään tulevaa kotia ja ottamaan mittoja keskeneräisestä asunnosta”, kertoo Alexander. ”Tällä käynnillä havaitsimme, että asunto on valtavan valoisa”, täydentää Lotta.

Keveät hoitovastike- ja sähkölaskut konkretisoivat aurinkoenergian hyödyt

Lotta ja Alexander kertovat arvostavansa tekoja, jotka kuormittavat ympäristöä mahdollisimman vähän. Yksi niistä on energiatehokas asuminen. Arktan Ilokkaanpuistoon rakentamien talojen energiatehokkuus on huipussaan: talojen maalämpö lämmönlähteenä ja itse tuotettu aurinkoenergia sähkönlähteenä varmistavat normaalia edullisemmat hoitovastike- ja sähkömaksut. Yhdessä taloyhtiöt omistavat Tampereen Teiskossa sijaitsevan aurinkovoimalan, jonka itse tuotettu aurinkoenergia kattaa lähes kokonaan sekä yhtiöiden että huoneistojen arvioidut sähkönkulutukset.

Energiaratkaisu on ollut toimiva. Sen hyöty konkretisoitui viime talvena energianhintojen noustessa paikoin hyvin korkeiksi.

”Energiaratkaisu on ollut toimiva. Sen hyöty konkretisoitui viime talvena energianhintojen noustessa paikoin hyvin korkeiksi. Meidän sähkölaskumme olivat kuitenkin läpi talven todella pieniä”, kertoo Alexander.

Uudiskerrostalossa asuessa myös asumisen vaivattomuus on korostunut. ”Asuessamme rivitalossa, piti siellä esimerkiksi tehdä lumitöitä talvisin. Kerrostalossa asuminen on helppoa, eikä uudessa asunnossa tarvitse remontoida mitään pitkään aikaan”, summaa Alexander.

Ilokkaanpuisto, Koivistonkylä

Illokkaanpuiston taloyhtiöiden ilmastoystävällinen energiaratkaisu pähkinänkuoressa:

Tutustu alueen taloyhtiöihin ja vapaisiin koteihin

Kohde

 

As Oy Tampereen Auringonpaiste

Tampereen Koivistonkylän Ilokkaanpuiston alueen viimeinen yhtiö Auringonpaiste on valmis! – Maalämpö – Aurinkoenergia – A-energialuokka – Rauhallinen sijainti hyvien yhteyksien…

Kohde

 

As Oy Tampereen Auringonkukka

Sovi yksityisesittely Tampereen Auringonkukan muuttovalmiisiin asuntoihin! – Maalämpö – Aurinkoenergia – A-energialuokka – Rauhallinen sijainti hyvien yhteyksien varrella – Lasitetut…