Kuuden rakennusalan yrityksen muodostama Arkta-konserni aloitti uuden aikakauden, kun Diplomi-insinööri, HHJ PJ Maarit Sääksi nimitettiin konserniemo Arkta Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi. Hän siirtyi tehtävään varatoimitusjohtajan paikalta 1.1.2021 Arkta-konsernin aiemman toimitusjohtajan ja yhtiön perustajajäsenen, rakennusneuvos Esa Kiiverin siirryttyä eläkkeelle ja jatkamaan konsernin hallituksen puheenjohtajana ja tytäryritysten hallituksen jäsenenä.
Hienoa arkkitehtuuria ja vaikuttavat sisätilat Invalidisäätiön rakennuttamalle Ammattiopisto LIVE:lle myönnettiin Espoon rakennuslautakunnan ja rakennusvalvontakeskuksen vuotuinen Hurraa-palkinto. 1 200 opiskelijalle tarkoitettu oppilaitos valmistui vuoden 2020 tammikuussa Leppävaaraan. Espoon rakennuslautakunta perustelee voittajan valintaa alueen arvoa kohottavalla arkkitehtuurilla ja vaikuttavilla sisätiloilla, jotka muodostavat kannustavan ja esteettömän oppimisympäristön erityisoppilaille. Kaunis rakennus on istutettu esimerkillisesti maastoon ja ympäristöön. Oppilaitoksen julkisivuja verhoavat keraamiset lämpimänsävyiset putkiprofiilit, ja sisäpiha-alueen puolella puuverhoillut julkisivupinnat kaareutuvat saumattomasti katokseksi. Kohteen suunnittelusta vastasi Linja […]
Vaasa näyttää upeasti mallia jäähallien remonteille, Sportin kotiluolan 50-vuotiaat puukaaret vaihtuivat teräsrakenteeseen Arkta Kultin toimesta ja hallin tilat kokivat muutoinkin muodonmuutoksen.
Saman katon alle rakentuu koulu, päiväkoti ja kulttuuritiloja. Kilpailu oli suunnattu tahoille, jotka sekä suunnittelevat että urakoivat rakennuksen. Kilpailussa arvioitiin ehdotusten arkkitehtuuria, elinkaarikustannuksia, ympäristöön soveltuvuutta, toimivuutta ja taloudellisuutta. Voittajatyö ratkaisi tehtävän kiitettävästi, ja tuottaa uuteen Kuninkaantammen kaupunginosaan hienon ja hyvin paikkaan sulautuvan oppimiskeskuksen. Tässä SR-hankkeessa pääsemme näyttämään osaamisemme myös suunnittelun saralla, sen lisäksi tämä hanke […]
Rakennushankkeeseen liittyy laaja Tampereen yliopiston tutkimushanke ”Puurakentaminen kestävän kiinteistökehittämisen keinona” (PUKKI), jossa selvitetään puukerrostaloihin liittyvien verkostojen arvonluontia sekä kiertotalouden ja liiketoimintamallien kehittämistä puurakentamisen näkökulmasta.
Arkta-konsernia ohjaavat järkevät, ekologiset ja ajan vaatimusten mukaiset ratkaisut, joissa konsernin jokainen jäsen saa toimia vahvuusalueidensa mukaan, mutta muiden tukemana. Me tiedämme tarkalleen, kuinka rakennetaan kestävää laatua ja meille laadun lopullisena mittarina on ihmisten ja ympäristön hyvinvointi. Kun työmaa muuttuu kodiksi, kouluksi tai harrastuspaikaksi, me kuljemme ihmisten mukana. Arkta Rakennus tunnetaan ajanmukaisten ja aikaa kestävien […]
Helsingin Kehittyvä Kerrostalo -hanke. Hankkeessa verrattiin puu- ja betonirunkoisten asuinkerrostalojen eroja suunnitteluvaiheessa, rakentamisvaiheessa ja käytön aikana. Rakennukset sijaitsevat vierekkäisillä samanlaisilla tonteilla, joiden asemakaavat ovat samanlaisia. Rakennusten tilaohjelmat ja suunnitteluratkaisut materiaalia lukuun ottamatta olivat lähes samanlaisia. Tutkimuksessa verrattiin suunnitteluun ja rakentamiseen käytettyä aikaa, rakennusten hiilijalanjälkeä, rakenteiden sisällä tapahtuvia kosteuksien muutoksia käyttöönoton jälkeen sekä asukastyytyväisyyttä. Tulosten mukaan […]
Arkta Reponen Oy on valittu urakoitsijaksi hankintapäätöksellä Helsingin ATT:n SR-laatukilpailu hankkeeseen, joka sijaitsee Helsingin Kuninkaantammessa. Kohde on erittäin energiatehokas puukerrostalokortteli. Asetelmankadulle tullaan rakentamaan Helsingin kaupungit asunnoille (Hekalle) 53 asuntoa ja Asetelmanpolulle 45 asuntoa Helsingin Asumisoikeus Oy:lle. Kohteen rakennustyöt alkanevat kesällä 2021.